maanantai 15. elokuuta 2016

Huomioita Suomesta


Viimeinen viikko Venezuelassa meni niin vauhdilla, etten ehtinyt kirjoitella blogiin mitään. Perhettä ja mieheni ystävä olivat meillä kylässä, ja ajelimme saaren ympäri ja hengailimme rannalla joka päivä. Nyt on rantakiintiö hetkeksi täynnä. Ikävä Karibianmerelle on kuitenkin kova, vaikka olemme ehtineet olla Suomessa vasta reilun päivän.

Lähtö Venezuelasta oli tunteita herättävä, eikä kyyneleiltä vältytty. Mikään lähtö ei ole tuntunut näin ikävälle. Etenkin se tuntuu pahalta, kun tiedämme, mihin tilanteeseen venezuelalainen perhe jää. Juttuja Venezuelasta riittää blogiin vielä pitkäksi aikaa.

Tässä muutamia ensihuomioita Suomesta.

  • Helsinki-Vantaan lentokentällä on hiiren hiljaista. Kotiinkaan ei kantaudu ääniä (saati vuohen määkinää tai kukonlaulua).
  • Kaupoissa on tarjolla KAIKKEA! On mistä valita: montaa laatua jogurttia, leipää, vihanneksia, oliiviöljyjä. Mielettömästi eri vaihtoehtoja.
  • Netti (meillä on hitain versio) on käsittämättömän nopea. Sivut latautuvat silmän räpäyksesssä.
  • Julkisissa paikoissa on vessapaperia, ja se on super kestävää ja pehmeää, eikä hajoa käsiin. Sekä myös käsisaippuaa!
  • Monet naapurit vastaavat tervehdykseen nyökkäämällä, harvat sanovat "hei":tä. Kai siihen taas tottuu hiljalleen, ettei kaikkien kanssa vaihdeta kuulumisia.
  • Ilma on viileä ja kuiva, ja pyykit kuivuvat hetkessä ulkona. Iho ei tule kosteaksi heti suihkusta pois päästyä.
  • Kaikkialla tuntuu olevan niin rauhallista, eikä koko ajan tarvitse olla silmä tarkkana.
Nyt ryhdymme purkamaan matkalaukkuja, pesemään pyykkiä ja purkamaan tavaralaatikkoja. Kaunista elokuista maanantaita kaikille!

torstai 4. elokuuta 2016

Käytännön vinkkejä: Angel Falls, Venezuela

Angelin putoukset ovat ehdottomasti yksi must-see -paikoista. Maisemat ovat kuin menneestä maailmasta. Putoukset ovat kerrassaan henkeäsalpaavat, ja sieltä palaa takaisin toisena ihmisenä. Venezuela ei komeile matkailijoiden suosikkikohdelistalla, vaikka täältä löytyy vaikka mitä luontokohteita. Listasin tähän muutamia käytännön vinkkejä Angelin putouksille aikoville.

Varaa opastettu retki
Angelin putouksille pääsee vain järjestettyjen retkien kautta, sillä sinne ei mene autotietä. Canaiman kylään pitää lentää pikkuruisella pienlentokoneella Ciudad Bolívarista. Canaimasta matka taittuu kuriara-puuveneellä ja patikoiden. Me varasimme retken Turi Express Dorado -nimisen matkatoimiston kautta, ja voin suositella heitä lämpimästi. Kaikki sujui hienosti, saimme hyvin etukäteen tietoa retkestä, opas oli asiantunteva (hän puhui hyvin myös englantia), aikataulut pelasivat, ja ruoka oli erinomaista. He voivat bookata puolestasi maan sisäiset lennot välille Caracas - Puerto Ordaz, josta he järjestävät kuljetuksen Ciudad Bolívariin, josta pienlentokone lähtee Canaimaan.
Pituus
Me teimme Canaimaan ja Angelin putouksille 3 päivän ja 2 yön retken, joka oli mielestäni hyvä pituus. Aiemmassa postauksessa kerroin, mitä näihin kolmeen päivään sisältyi. Angelin putouksille tehdään myös 2 päivän reissuja, jossa Canaimasta lähdetään aamuyöllä kohti Angelin putouksia ja Canaimaan palataan jo samana iltapäivänä, mutta silloin kokemus jää mielestäni hieman vajaaksi. Angelin putoukset ovat joskus pilvien peitossa, joten jos siellä ollaan  vain muutaman tunnin ajan, voi olla, ettei putouksia pääse näkemään koko mahtavuudessaan. Kolmen päivän retkellä putouksia voi ihailla koko iltapäivän sekä seuraavana aamuna.

Ajankohta
Paras ajankohta vierailla Angelin putouksilla on kesä-lokakuussa, jolloin putouksessa on eniten vettä. Nyt putouksessa oli niin paljon vettä, ettemme voineet laskeutua alas uimapaikalle, koska virtaukset olivat niin voimakkaita. Näkymä näköalapaikalta oli kuitenkin upeampi, kerrassaan henkeäsalpaava, koska vettä oli runsaasti. Kuivana kautena putous on huomattavasti pienempi, eikä talvikuukausina järjestetä lainkaan retkiä, koska veneet eivät pysty nousemaan vähävetistä jokea pitkin putouksille.

Angelin putoukset eivät ole turistirysän maineessa, varmasti Venezuelan tilanteesta ja paikan eristyneisyydestä johtuen. Turistimäärät näin sesonkiaikaan olivat pienet, ja retkellämme oli 4 ranskalaista ja 3 brittiä, ja matkalla näimme pari muuta turistiryhmää. Täällä näinkin ensimmäiset eurooppalaiset turistit Venezuelassa. Matkatoimistosta meille kerrottiin, että monet eurooppalaiset bookkavat Angelin putousten retken ja sen lisäksi retken esimerkiksi Orinocon deltalle, Gran Sabana-savannille tai Roraiman vaelluksen. Tämä lienee paras (ainut?) tapa vierailla Venezuelassa tällä hetkellä.
Turvallisuus
Canaiman kansallispuisto on Venezuelan turvallisimpia alueita. Canaiman kylään on tunnin matka pienlentokoneella, joten paikka on säilynyt eristyneenä ja siten turvallisena. Ennen tätä matkaa en osannut vielä sanoa, voisinko suositella Venezuelaan matkustamista tällä hetkellä, sillä maan tilanne on sen verran hauras. Mutta Angelin putoukset muuttivat mieleni. Tunnelma Canaimassa oli aivan kuin toisesta maailmasta, rauhallinen ja leppoisa.

Mitä mukaan?
Rinkka, shortsit ja t-paitoja, lämpimiä vaatteita Angelin putousten juurella vietettävää yötä varten (+kesämakuupussi, jos palelet helposti), hattu, lenkkarit, dry bag, otsalamppu, hattu, hyttysmyrkky ja aurinkorasva, jne.

Hinta
Maksoimme retkestä 360 euroa per henkilö. Hintaan sisältyy edestakaiset lennot Ciudad Bolívarista Canaimaan (kesto 1 h!), kolmen päivän opastettu retki, majoitus ensimmäisenä yönä hotellissa Canaimassa ja toisena yönä riippumatossa Angelin putousten juurella sekä kaikki ruoat. Nyt ajateltuna hinta on todella edullinen siihen nähden, mitä kaikkea siihen sisältyy ja mitä kaikkea pääsi kokemaan. (Venezuela on tunnettu nopeasta inflaatiostaan, joten retkien hinnatkin nousevat hiljalleen.)
Yhteenveto
Angelin putoukset ovat aivan mieletön paikka, jonka kuvailemiseen eivät mitkään sanat tai kuvat riitä. Siellä on oltava paikan päällä! Jos tulisin Venezuelaan turistina, vierailisin opastetulla retkellä Angelin putouksilla, sekä yhdistäisin sen toiseen retkeen paikallisen matkatoimiston kautta. Caracasin jättäisin väliin, ja lentäisin sieltä suoraan Puerto Ordaziin, josta monet retkistä lähtevät. Vastaan myös mielelläni kysymyksiin, joten laita minulle rohkeasti sähköpostia.

Ihastuimme täysin tähän osaan Venezuelasta, ja seuraavan Venezuelan matkan agendalle nousi tämän matkan innoittamana mm. Roraiman 6 päivän vaellus, jossa noustaan patikoiden Etelä-Amerikan korkeimmalle tepuy-pöytävuorelle!
***
Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA -matkablogiTravellover ja Muru Mou -matkablogi. Katso lisätietoja ja osallistumisohjeet täältä.

tiistai 2. elokuuta 2016

Venezuelan upein nähtävyys: Angelin putoukset

Tiedätte varmasti, että on kokemuksia, joita on mahdoton kuvailla sanoin tai kuvin. Koko fiilistä ei koskaan saa välitettyä muille sellaisena kuin se on. Tällainen kokemus oli vierailla maailman korkeimmilla vesiputouksilla, Angelin putouksilla. Se oli kuin matka menneeseen maailmaan.

Angelin putoukset ovat Venezuelan upeimpia nähtävyyksiä, ja ne sijaitsevat Canaiman kansallispuistossa. Angelin putousten nimi ei liity enkeleihin, vaan ne ensimmäisenä ulkopuolisena löytäneeseen yhdysvaltalaiseen lentäjään, joka bongasi putouksen lentomatkallaan. Paikalliset pemón-intiaanit kutsuivat niitä nimellä Kerepakupai Vená, joka tarkoittaa "syvimmän paikan putousta". Varasimme 3 päivän retken, johon kuului Angelin putoukset ja vierailu useilla vesiputouksilla Canaima-laguunilla.

Päivä 1
Matka alkoi Ciudad Bolívarista, jossa hyppäsimme pienlentokoneeseen (vain me kaksi ja lentäjä! Ja voin kertoa, että kyllä vähän hirvitti astua sisään siihen pikkukoneeseen). Matka suuntautui kohti Canaimaa, jonne pääsee vain lentokoneella, sillä autoteitä ei ole. Jo pelkkä lentomatka oli elämys: Richad istui apulentäjän paikalla ja minä heti lentäjän takana, vieressäni oli perunasäkki, kananmunia ja guayaba-hedelmiä, joiden makea tuoksu leijui ilmassa. Kun lähestyimme Canaimaa, edessä avautui sarja toinen toistaan upeampia vesiputouksia.
Lounaan jälkeen lähdimme retkelle Canaima-laguunille paikallisella kuriara-puuveneellä. Retki huipentui Salto El Sapo –vesiputoukselle (Sammakon vesiputous), jonka alitse kävelimme. Matkaa oli 100 metriä, ja putoavat vesimassat olivat hämmästyttäviä putouksen sisältä käsin katsottuna. Aivan mahtava kokemus!

Päivä 2
Lähdimme aamuvarhaisella kohti Angelin putouksia. Putouksille ei pääse autoteitse, vaan ensiksi on kuljettava puolisen tuntia autolla ja sitten kuriara-veneellä, puolisen tuntia patikoiden ja taas kolme tuntia veneellä. Maisemat olivat henkeäsalpaavan hienoja. Ne olivat kuin näkymiä menneeseen maailmaan. Lukuisia tasalakisia tepuy-pöytävuoria nousee viileävetisten jokien keskellä. Maisemia katsellessa alkoi odottaa dinosauruksia syöksyväksi jostain kivenlohkareiden takaa. Ei ole ihme, että nämä maisemat ovat innoittaneet monia miettimään, miltä maailma näytti ennen ihmistä.

Pitkän matkan jälkeen yhtäkkiä joen mutkan takaa avautui näkymä Angelin putouksille. Suu vain loksahti auki, ja onnen kyyneleet nousivat silmiin. Vesimassat syöksyvät Auyantepuy-pöytävuorelta lähes kilometrin matkan alas viidakkoon. En muista nähneeni mitään näin vaikuttavaa pitkään aikaan.


Jätimme tavaramme leiripaikkaan Angelin putousten alle, nukkuisimme siellä yön riippumatoissa. Pienen päivälevon jälkeen lähdimme patikoimaan ylöspäin näköalapaikalle. Matkaa oli noin tunnin verran, ja reitti kulki tiheän pilvimetsän halki. Putouksen vesihöyry tuntui iholla jo ennen näköalapaikalle saapumista. Sieltä avautuvat näkymät olivat uskomattomat, eikä niitä saa vangittua kuviin tai videoihin. Siellä on oltava itse.

Yö riippumatossa metsän keskellä, Salto Angelin alapuolella, oli myös elämys. Viileät ilmamassat laskeutuivat alas joelle, ja yö oli yllättävän kylmä, vaikka päällä oli viltin lisäksi fleece ja verkkarit. Veden pauhu ja metsän äänet tuntuivat rauhoittavilta.




Päivä 3
Aamulla Angelin putoukset olivat sumun ja pilvien peitossa, ja hetkittäin ne väistyivät hieman. Näkymä oli mystinen, ja pöytävuori näytti hetkittäin ilmassa leijuvalta saarelta, joksi paikalliset alkuperäiskansat pöytävuoria kutsuvatkin.

Palasimme Canaimaan samaa reittiä vaikuttuneina luonnon ihmeellisyydestä, täynnä uutta puhdasta energiaa. Painoin kuvan Angelin putouksista mieleeni niin syvään, että se tulee varmasti pysymään siellä ikuisesti. Samalla lupasin itselleni, että annan seuraavan ohjeen jokaiselle, joka rakastaa luontoelämyksiä. Jos sinulla on ikinä mahdollisuus vierailla Angelin putouksilla, tee se! Seuraavissa postauksissa annan lisää käytännön vinkkejä reissuun, ja saatte videon kautta tunnelmia reissusta.

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Puhutaan rahasta


Mitä valuuttaa maassa käytetään ja paljonko on sen arvo suhteessa euroon? Paljonko ruoka maksaa? Entä hotelliyö? Nämä ovat reissaajalle peruskysymyksiä, jotka tulevat mieleen alettaessa suunnittelemaan matkaa. Venezuelassa vastaukset näihin kysymyksiin eivät kuitenkaan ole niin yksiselitteisiä kuin luulisi.

Venezuelan valuutta on bolívar. Maassa on tiukka valuuttakontrolli, joka on johtanut krooniseen pulaan ulkomaisesta valuutasta. Tämä koskee niin yrityksiä, jotka tarvitsevat dollareita tuodakseen tuotteita maahan, kuin yksityishenkilöitäkin lomamatkaa varten. Kysyntä ulkomaiselle valuutalle on siis kova. Meiltäkin on tultu useaan otteeseen kyselemään, josko haluaisimme vaihtaa bolívareita dollareihin (todellisuutta paljon heikkommalla kurssilla).

Bolívarien vaihtaminen muuksi valuutaksi on säädeltyä, ja valuutalle on eri kursseja. On virallinen kurssi, jonka mukaan yhdellä dollarilla saa noin 10 bolívaria - ja pimeiden markkinoiden kurssi, joka on yleisesti käytössä ja jolla dollarin hinta on tällä hetkellä reilussa 1000 bolívarissa. Perusmatikalla voi laskea, miten valtavan suuri ero näillä kursseilla on ja että kummalla kannattaa vaihtaa.

Sanotaan nyt vaikka, että vaihtaisin 100 dollaria (lähes 100 euroa) matkarahaksi. Virallisessa rahanvaihtopisteessä saisin sillä 1000 bolivaria, pimeillä markkinoilla 100.000. Tuhannella bolivarilla saa tällä hetkellä esimerkiksi 5 patonkia, puoli kiloa porkkanoita tai pienen karkkipussin. Maksaisitko sinä jostakin näistä tuotteista 100 euroa? Minä en ainakaan. Tällöin ainoaksi vaihtoehdoksi jää vaihtaa rahat pimeillä markkinoilla, vaikka ulkoministeriön sivuilla siitä varoitellaan.

Turistille, jolla ei ole paikallisia kontakteja, Venezuela ei ole helpoimmasta päästä juuri tämän raha-asian suhteen. Koko systeemi tuntuu täysin absurdilta. Omalla pankki- tai luottokortilla ei kannata maksaa missään, saatikka nostaa rahaa pankkiautomaatista, sillä silloin veloitetaan virallisen kurssin mukaan ja joudut maksamaan tähtitieteellisiä summia. Riski joutua huijatuksi pimeillä markkinoilla on merkittävä, mutta valuutanvaihtopisteissä menetät rahasi takuuvarmasti virallisen kurssin ollessa niin heikko.

Mukaan kannattaa ottaa siis paljon käteistä – ja mieluusti dollareita, jotka menevät helpommin kaupaksi kuin eurot. Jos tulisin Venezuelaan matkalle ilman paikallisia kontakteja, kysyisin esimerkiksi hotellin henkilökunnalta, onko heillä kontakteja, joiden kanssa voi vaihtaa valuuttaa ja selvittäisin, mikä on pimeiden markkinoiden sen päivän kurssi, jottei tulisi aivan huijatuksi. Maalaisjärkeä käyttämällä selviää yllättävän pitkälle.

Aiemmassa postauksessa puhuinkin hieman siitä, miten inflaatio on vaikuttanut talouteen ja miten rahan arvo on laskenut vauhdilla. Rahasummat bolívareissa ovat siis hyvin suuria, sillä suurin seteli on 100. Välillä kuulee huhuja, että kohta painatetaan 1000 tai 5000 bolivarin seteleitä. Hahmotan tätä asiaa teille porkkana-esimerkin kautta. Porkkanoiden kilohinta pyörii tällä hetkellä 2000 bolívarissa (pimeän kurssin mukaan 2 euroa, virallisen kurssin mukaan 200 euroa). Tarviset siis 20 kpl 100 bolívarin seteliä, jotta voit ostaa vaivaisen kilon porkkanoita. Hotelliyö edullisessa perushotellissa maksaa noin 15 000 bolívaria (15 euroa / 1500 euroa - siis kuka maksaisi hotelliyöstä 1500 euroa?!), jolloin satasen seteleitä tarvitsee jo 150 kpl.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että perusreissaajana pitäisi kantaa mukanaan dollareita, jotka pitäisi vaihtaa Venezuelaan saavuttua jossakin paikassa  isoksi tukoksi bolivareita. Hotellilla tapasimme kolumbialaisen, häämatkalla olevan pariskunnan, ja he olivat vaihtaneet rahat tutun tuttunsa kautta Caracasin lentoasemalla. He sanoivat, että seteleitä on niin paljon, että ihan hirvittää ja että ne vievät ison osan matkalaukusta, mutta minkäs teet. Vaihtoehtoja kun ei juuri ole, sillä omaa ulkomaista pankkikorttia ei kannata käyttää mihinkään.

Matkailijan näkökulmasta tämä koko rahahässäkkä on aivan absurdi. Ja rahanvaihdon hankaluus on varmasti yksi niistä syistä, miksi Venezuela kauniista luonnostaan ja upeista rannoistaan huolimatta ei ole (vieläkään) monenkaan Etelä-Amerikan reissaajan matkakohteena. Minulla on sinänsä helpot oltavat, koska olen paikallisten kanssa ja hoidimme rahanvaihdon tutun tuttujen kanssa kansainvälisinä pankkisiirtoina. Richardilla on käytössä paikallinen pankkikortti, jonka vuoksi meidän ei tarvitse kantaa valtavia summia käteisenä.

Toivottavasti en sekoittanut teidän päätä liikaa. Muistan, että aiemmin olin ihan sekaisin, kun mieheni yritti selittää minulle, miten bolívar ja sen eri kurssit toimivat. Pimeiden markkinoiden kurssit tuntuivat pelottavilta, mystisiltä ja sellaiselta, että niitä kannattaisi välttää. Onko moraalisesti oikein tukea tällaista systeemiä? Mutta nyt käytännössä asiat nähneenä en kyllä vaihtaisi rahaa missään muualla kuin pimeillä markkinoilla. Sillä kuka hullu maksaisi hotelliyöstä 1500 euroa 15 euron sijaan?

Postauksen kuvat on otettu La Restingan kansallispuistossa, jossa voi pääsee tutustumaan mangrovemetsiin ja laguuneihin.

En ole missään nähnyt niin valtavasti meritähtiä kuin täällä. Laguunin pohjassa oli myös meduusoita (kuvassa vasemmassa yläkulmassa).
Related Posts Plugin for WordPress, ...